Tero Lepistö
TeroLepisto.net
Yllätysmuna ja webkamera
Yllätysmuna ja webkamera
No niin. Nyt on sitten ilmestynyt tällainen yllätysmuna, jonka sisältä kuoriutuu lelu "itsestään". Minun munani pitää sisällään dinosauruksen ja ennen tutustumatta seuraan lelun syntymistä web-kameran avulla. Kuva päivittyy kerran kymmenessä minuutissa. Tarkkaile syntymistä. Kuoriutumiseen tarvitaan vain vettä.
Eli dinosaurushan sieltä pitäisi tulla 24h-48h tunnin kuluessa. Artikkelia kirjoittaessa aikaa oli kulunut noin kuusi tuntia. Alla kuva, joka pitäisi päivittyä siis kymmenen minuutin välein.
Kommentoikaa vapaasti mitä munasta kuoriutuu, vai kuoriutuuko. Lelu on siis noita Growing Pet Hatch 'em -sarjaa. Selkeitä halkeamia on jo tullut ensimmäisen kuuden tunnin odotuksen jälkeen.
muokattu:
Eli aluksi loistavasti toiminut webkameraohjelma lopettikin toimintansa oikeastaan ennen kuin päästiin edes aiheeseen. Kuvia se otti kolme, jonka jälkeen kuvamateriaalin tilalle ilmaantuikin vain ohjelman kehittäjän erittäin ruma "logo". Ohjelma ilmoitti, että minun pitää hankkia ilmainen lisenssi. Sekään tosin ei tuonut webkamerakuvaa takaisin, vaan ohjelma lähetti onnistuneesti rumaa "logoaan" kymmenen minuutin välein.
Pitäkää perkele tunkkinne!
Vihainen palaute lähtee myös Sveitsiin.
Kuva eilen illalta (n. 8 tunnin kuluttua veteen pistämisestä).
Ja kuva klo 18 (n. 27h)
...ja Justus täysikasvuisena ja täysissä voimissaan.
editedit:
Koko kuvasarja "kasvamisesta" nähtävissä täällä .