Tero Lepistö

TeroLepisto.net

TeroLepisto.net

 
YLE uutiset - 24h
YLE uutiset - 24h

  • EU kiistää Espanja-avun
    Euroopan komissio leikkasi keskiviikkona siivet huhuilta, joiden mukaan EU olisi ojentamassa Espanjalle Kreikan kaltaista taloustukea. Tiedotusvälineet ovat kuiskineet Espanja-paketista pääministerin ja Kansainvälisen valuuttarahaston johtajan tapaamisen alla.

  • TEM: Jonkan ydinvoimapäätös ei vaikuta lupien käsittelyyn
    Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan oikeuskansleri Jaakko Jonkan ydinvoimapäätös ei vaikuta lupa-asioiden käsittelyyn. Ministeriön lähettämän tiedotteen mukaan päätös ei anna aihetta ministeriön puolelta jatkotoimiin eikä vaikuta ydinvoimapäätösten käsittelyyn.

  • Aamun lehdet
    Kirgisian kriisiä, ammattiyhdistysliikkeen globaaleja haasteita sekä kielipolitiikkaa käsitellään aamun lehdissä tänään.

  • Tienpito tökkii rahapulan takia
    Perustienpito takkuilee Pohjois-Pohjanmaalla. Tieverkon ylläpidosta joudutaan tinkimään, eikä esimerkiksi uusiin kevyen liikenteen väyliin jää valtion budjetista rahaa käytettäväksi ollenkaan.

  • Elviksen Graceland-tilasta kopio Tanskaan
    Elvis Presleyn tunnetusta Graceland-tilasta tehdään kopio Tanskaan. Rockin kuninkaalle omistetuksi museoksi tarkoitettu paikka avataan jo ensi vuonna.

  • Nuoret ahkeroivat metsissä
    Metsähallitus on työllistänyt 400 lappilaista nuorta metsänistutuksiin täksi kesäksi. Metsänistutukset tarjoavat kesätöitä etenkin taajamien ulkopuolella asuville nuorille, joilla ei ole yhtä paljon työllistymismahdollisuuksia kuin kaupunkilaisnuorilla.

  • Nainen huijaisi nettikaupoilla kymmeniä tuhansia euroja
    Päijät-Hämeen poliisi tutkii laajaa internet-petosten sarjaa. Vangittuna on hollolalainen nainen, jonka epäillään viime lokakuusta lähtien myyneen netissä olemattomia tuotteita.

  • Helsingissä käynnistyi Pohjoismaiden suurin aurinkosähkövoimala
    Sähkövoima- ja automaatioteknologiayhtymä ABB on käynnistänyt tänään Helsingin Pitäjänmäessä suuren aurinkosähkövoimalan. Tuotettu sähkö hyödynnetään yhtiön 3 000 työpaikan tehdasalueella. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen vihki voimalan käyttöön tänään.

  • Jokinen: Jääkiekko ei ole elämää suurempaa
    NHL-seura Caroline Hurricanesin hyökkääjä Jussi Jokiselle jäi viime kaudesta käteen sekä komea maalimäärä että isot pettymykset. Karvain kalkki oli olympiajoukkueesta putoaminen.

  • Uusi Jackson-peli kysyy tanssitaitoja
    Edesmennyt laulaja Michael Jackson saa uuden oman pelin. Ranskalainen pelifirma Ubisoft on kehittänyt Beat It -nimisen pelin, jossa pelaajat voivat esimerkiksi kokeilla pystyvätkö tanssimaan yhtä hyvin kuin popin kuningas.

  • Oululaiset hullaantuivat Sedovista
    Maailman suurimman purjealuksen Sedovin vierailu on aiheuttanut yleisöryntäyksen. Tähän mennessä viiden euron hintaisia lippuja alukselle on myyty jo 1500 kappaletta. Purjealus Sedov on Murmanskin valtiollisen teknillisen yliopiston koulutusalus. Sedov saapuu Ouluun perjantaina.

  • Ranska tavoittelee 62 vuoden eläkeikää
    Ranskan hallitus aikoo nostaa eläkeikää kahdella vuodella vuodesta 2018 lähtien. Oppositio ja ammattiyhdistysliike vastustavat suunnitelmaa ponnekkaasti.

  • Eremitaasille avautuu sivupiste Viipuriin
    Viipurissa avataan tänään Eremitaasin sivupiste vanhaan taidemuseoon. Eremitaasi-Viipurin näyttelykeskuksessa avautuu näyttely Katariina Suuresta.

  • HUS onnistui lyhentämään jonoja
    Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri on onnistunut lyhentämään erikoissairaanhoidon jonojaan tänä keväänä. Jonoissa on kuitenkin edelleen paljon ihmisiä.

  • Vanhanen ei usko ydinvoimaesitysten perumiseen
    Pääministeri Matti Vanhanen ei usko, että esitykset lisäydinvoimasta joudutaan vetämään pois eduskunnasta. Vanhasen mukaan työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Taisto Turunen ei ollut vaikuttamassa hallituksen eduskunnalle antamiin varsinaisiin lupaesityksiin.

  • Israel harkitsee Gazan saarron höllentämistä
    Israelin turvallisuusasioista vastaava ministeriryhmä on kokoontunut pohtimaan Gazan saarron liennyttämistä. Ministerit saattavat hyväksyä äänestyksessä suunnitelman, jonka mukaan Gazaan laillisesti vietävien tuotteiden listaa laajennettaisiin reilulla sadalla artikkelilla.

  • Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät keväällä
    Yli puoli vuotta erikoissairaanhoitoon jonottaneiden määrä pieneni keväällä. Hoitoon pääsy parani eniten HUS-alueen silmätautien sekä Pohjois-Pohjanmaan ortopedian ja käsikirurgian osastoilla.

  • Festivaalirannekkeet muuttuvat pussukoiksi
    Vanhat Provinssirockin festivaalirannekkeet ovat saaneet uuden elämän. Jonna Rotola-Pukkila on tehtaillut kangasnauhoista uusia tuotteita.

  • Mika Nurmela vannoo Espanjan nimeen
    Jalkapalloikoni Mika Nurmela uskoo espanjalaisten etenevän MM-kisoissa pitkälle. Pallotaituri ymmärtää vuvuzelojen päälle ja toivisi niiden äänten raikaavan AC Oulunkin kotiotteluissa. Mutta kenet Nurmela nimeää omaksi idolikseen kautta aikain?

  • Eläinkuljetusten rikkeet lisääntyneet
    Eläinkuljetuksissa havaittiin vuonna 2009 enemmän rikkeitä kuin edellisvuosina. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan suuri osa kuljetusten epäkohdista johtui puutteellisista asiakirjoista.

  • Stubb: Kirgisian humanitäärinen tilanne katastrofaalinen
    Ulkoministeri Alexander Stubbin mukaan tilanne Kirgisian väkivaltaisuuksien keskellä on katastrofaalinen. Ylen Aamu-tv:ssä vierailleen Stubbin mielestä tärkein asia tällä hetkellä on saada toimitettua humanitääristä apua sitä tarvitseville mahdollisimman nopeasti.

  • Helsingissä voi onnitella Victoriaa ja Danielia
    Suomalaiset voivat käydä jättämässä onnittelunsa vihkiparille Ruotsin suurlähetystön onnittelukirjaan. Suurlähetystön ovelle odotetaan jopa jonoja.

  • Kirgisiassa arviot uhrien määrästä nousevat
    Kirgisian väkivaltaisuuksissa on kuollut huomattavasti useampi kuin virallisissa uhriluvuissa ilmoitetut noin 180 ihmistä, arvioivat maan väliaikainen presidentti Roza Otunbayeva sekä kansainvälinen Punainen risti. Kuolleita saattaa olla moninkertainen määrä. Myös pakolaisten määrä on kasvussa. Ensimmäinen avustuslento on saapunut Uzbekistaniin.

  • Hiltonille varattiin tontti Oulun paraatipaikalta
    Oulun kaupunki on varannut tontin Hiltonille Oulun torin tuntumasta. Hilton Hotels-ketjun hotellin rakentamista Oulun kaupunginkirjaston - ja teatterin välittömään läheisyyteen suunnittelee rakennusyhtiö Skanska. Kaupunginhallitus halusi tehdä hnánkkeen mahdollistavan päätöksen nopeasti. Yksityiskohdista neuvotellaan myöhemmin.

  • Palmia vakuuttaa pullantuoksun säilyvän Helsingin päiväkodeissa
    Helsingin päiväkotien ruokia alkaa puolentoista kuukauden kuluttua tarjoilla Palmia. Ruoantuottajan vaihtuminen ei näy päiväkotien arjessa aluksi juuri lainkaan, sanoo ruokapalvelupäällikkö Jaana Kujala.

  • Korkein oikeus piti Ruususen tuomion ennallaan
    Korkein oikeus on tuominnut Susan Ruususen sekä kustantaja Kari Ojalan sakkoihin pääministeri Matti Vanhasen yksityiselämää loukkaavasta tietojen levittämisestä. Aiemmin myös hovioikeus oli päätynyt tuomion kannalle. Ruusunen saattaa valittaa KKO:n päätöksestä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Vanhanen on päätökseen tyytyväinen.

  • Saksan ja Sveitsin yleisradiot siirtyvät asuntokohtaisiin lupamaksuihin
    Saksan ja Sveitsin yleisradioyhtiöt ovat siirtymässä asuntokohtaisiin lupamaksuihin. Muutosta perustellaan oikeudenmukaisuudella ja digi-ajan tekniikan muuttumisella. TV-luvan hintaa ei olla korottamassa.

  • Korsholman musiikkijuhlat alkavat
    Korsholman musiikkijuhlat järjestetään 28. kerran. Avajaiskonsertissa Mustasaaren kirkossa klo 19 esiintyy Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri Juha Kankaan johdolla, solistina laulaa baritoni Jorma Hynninen.

  • Ruotsin maanjäristys tuntui Pohjanmaalla
    Kokkolassa talot tärisivät tiistai-iltana muun muassa Hakalahdessa ja Piispanmäellä. Ruotsin maanjäristys oli voimakkuudeltaan 3,8 Richterin asteikolla ja sen keskus sijaitsi Skellefteån ja Luulajan välimaastossa.

  • Valvotusta koevapaudesta hyviä kokemuksia Vanajan vankilassa
    Valvottu koevapaus auttaa vankeja sopeutumaan normaaliin arkeen, sanoo Hämeenlinnan Vanajan vankilan johtaja Kaisa Tammi-Moilanen. Koevapauksien järjestelyjen vuoksi vankila on joutunut tinkimään saattotehtävistä.

  • HS: Irakilaisia turvapaikanhakijoita lennätetään takaisin suomalaiskoneilla
    Irakilaisia turvanpaikanhakijoita on lennätetty jälleen Euroopasta Bagdadiin suomalaisen lentoyhtiön Air Finlandin koneilla, kertoo Helsingin Sanomat. YK ja ihmisoikeusjärjestö Amnesty vastustavat pakkopalautuksia.

  • Jokeri kakkonen ei kulje vielä 2012
    Vuosaaresta Malmin kautta Myyrmäkeen kulkevan Jokeri 2 -linjan aloittaminen todennäköisesti viivästyy. Linjan oli tarkoitus aloittaa toimintansa 2012, mutta linjalle välttämättömiä rakennustöitä ei ole vielä aloitettu.

  • LA Lakers hurjana, NBA huipentuu 7. finaaliin
    Los Angeles Lakers karkasi Boston Celticsiltä jo ensimmäisellä neljänneksellä koripalloliiga NBA:n kuudennessa loppuottelussa ja otti lopulta murskaavan 89-67-voiton. Lakers tasoitti finaalisarjan voitot 3-3:een ja tämän vuoden NBA-mestaruus ratkeaa Los Angelesissa pelattavassa seitsemännessä ottelussa.

  • Kirjailijaliitto: Kustannusala on turbulenssissa
    Suomen kirjalilijaliitto ei pidä kirjailija Sofi Oksasen ja WSOY:n eilistä sopimuksenpurkua kovinkaan tavattomana. Liiton mukaan kirjankustannusala on muuttunut, ja on harvinaista, että kirjailija pysyy yhden kustantajan leivissä koko uransa.

  • Kolme järistystä ravisutti Indonesiaa
    Kolme peräkkäistä maanjäristystä ravisteli Itä-Indonesian Papuaa keskiviikkoaamuna Suomen aikaa. Indonesian viranomaiset antoivat paikallisen tsunamivaroituksen, mutta peruivat sen vähän myöhemmin. Viranomaisten tämän hetkisten tietojen mukaan järistyksissä on kuollut ainakin kaksi ihmistä, kertoo uutistoimisto AFP.

  • Ambulanssifirman selitykset loppuvat
    Helsingin Ensihoito ja Sairaankuljetus HES ei kykene täyttämään sopimustaan kainuulaisten sairaankuljetuksen järjestämisestä. Yhtiö joutuu luovuttamaan osan sopimuksistaan takaisin Kainuun maakunta-kuntayhtymälle.

  • Siviiliasuiset tarkastajat taas liikenteessä
    HSL on jalkauttanut liikenteeseen siviilivaatteisia lipuntarkastajia. Siviiliasuissa kulkevat tarkastajat kohtaavat virkavaatteissa kulkevia kollegoitaan huomattavasti harvemmin uhkailuja tai päällekarkauksia.

  • Moni nuori jää ilman opiskelupaikkaa Helsingissä
    Helsingissä on edelleen liian vähän toisen asteen koulutuspaikkoja. Tämän vuoden yhteishaussa kaupungin ammatillisiin oppilaitoksiin hakijoita oli peräti 1,9 aloituspaikkaa kohden.

  • Hermot riekaleiksi ennen pakkausta
    Liian tiukat pakkaukset saavat ärräpäät lentelemään kotitalouksissa. Pienen muistikortinkaan avaaminen pakkauksestaan ei välttämättä onnistu ilman työkaluja.

  • Asuntomessualueelle teemapuistoja
    Kokkolan asuntomessualueen puistosuunnitelma sisältää seitsemän erilaista aluetta. Ne yhdistyvät toisiinsa keskusaukion, käytävien ja yhtenäisten puistokalusteiden ja valaisinten avulla.

  • Musiikkiala kiinnostaa hakijoita
    Ammatillisen koulutuksen ja lukioiden yhteishaun opiskelijavalinnat julkaistaan keskiviikkona 16.6. Päijät-Hämeessä ammatillisesta koulutuksesta huolehtii koulutuskeskus Salpaus, johon hakemuksia tuli kaikkiaan yli 11 200 hakijalta.

  • Koukussa matoihin
    Eero Mäki on vuoden 2009 vapaa-ajankalastaja. Hän on osallistunut yli 20-vuoden ajan onginnan SM-kisoihin, vienyt nuorille ja lapsille onginnan ilosanomaa vuosikausia sekä ollut mukana lukuisilla Erämessuilla ja kalamarkkinoilla. Hän todella tuntee onget ja madot.

  • Moni hyödyntää kesällä päivähoidon maksuttomuutta
    Vaasassa päivähoidon maksuttomuutta hyödyntää tänä kesänä yhä useampi perhe. Vaasassa on ollut jo usean vuoden ajan mahdollista saada vapautus kesäkuukausien päivähoitomaksuista, jos perheen lapsi on kuukaudet kotona.

  • Oikeuskansleri: Ydinvoiman lupaesitysten valmistelija oli jäävi
    Oikeuskansleri Jaakko Jonkka pitää työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtajaa Taisto Turusta jäävinä ydinenergiapäätöksissä. Oikeuskansleri ei kommentoi päätöksen merkitystä ydinvoimaluville.

  • Palestiinalaisten ulkoministeri vierailee Suomessa
    Palestiinalaisten ulkoministeri Riad Al-Malki vierailee Suomessa keskiviikkona ulkoministeri Alexander Stubbin kutsusta. Vierailun keskustelunaiheita ovat muun muassa Suomen ja palestiinalaishallinnon kahdenväliset suhteet sekä palestiinalaisalueiden tilanne.

  • KKO antaa päätöksensä Pääministerin morsiamesta
    Korkein oikeus antaa tänään keskiviikkona päätöksensä Susan Ruususen Pääministerin morsian -kirjasta. Päätös annetaan kello 8. Jutussa on kyse pääministeri Matti Vanhasen yksityiselämää koskevien tietojen levittämisestä.

  • Lentäjälakko hiljentää Ruotsin kentät
    Liikelentäjien lakko peruu Ruotsissa keskiviikkona yli 200 lentoa. Lakon arvioidaan vaikuttavan jopa 25 000 ihmisen matkantekoon. Perutut lennot ovat pääasiassa Ruotsin sisäisiä lentoja, kertovat ruotsalaismediat.

  • TS: Suomessa syttyi yli sata koulupaloa viime vuonna
    Oppilaitosten tulipalot ovat lisääntyneet merkittävästi. Eri kouluissa syttyi yhteensä 109 tulipaloa vuonna 2009, kertoo sisäasiainministeriön tilasto. Palojen määrä on kaksinkertaistunut edellisvuosista, sillä neljänä aikaisempana vuonna paloja syttyi noin 50 vuosittain. Asiasta uutisoi Turun Sanomat.

  • Sodankylän elokuvajuhlat alkavat
    Sodankylän 25. elokuvajuhlia vietetään tällä viikolla keskiviikosta sunnuntaihin. Festivaalin ohjelmistossa nähdään kotimaisia ja ulkomaisia uutuuselokuvia sekä restauroituja klassikkoja.

  • Obama: BP:n perustettava korvausrahasto
    Yhdysvaltain presidentti Barack Obama vaatii öljy-yhtiö BP:tä perustamaan itsenäisen rahaston öljyvuodon aiheuttamien tuhojen korvaamiseksi. Hän syyttää yhtiötä törkeästä huolimattomuudesta. Obama puhui Meksikonlahden öljykatastrofista tiistaina ensimmäisessä Valkoisen talon työhuoneesta televisioidussa puheessaan.